Hobitti-filmatisoinnit

Tulipa katsastettua Hobitti kakkonen tänään. Vaikka olinkin alkuun ihan fiiliksissä, kun tutut musiikit lävähtivät soimaan, niin loppujen lopuksi elokuva ei liikaa riemastusta herättänyt. Tähän väliin täytyy sanoa, että sekä TSH-trilogian että itse Hobitti-romaanin lukemisesta on useampi vuosi, joten en todellakaan muista tarkkaan miten tapahtumat etenivät niissä. Silti elokuvasta jäi tunne, että nyt mentiin kaukaa ohi.

Siinä missä ykkösessä turhalta tuntui vain loppurytinät örkkejä vastaan, niin nyt oli montaa kohtausta venytetty ihan äärirajoille. Taistelukohtaukset kestivät ties miten kauan ilman, että oikein mitään saavutettiin, ja Bilbon ja Smaugin juttuhetki polveili kuin Muumipapan muistelmat. Ainoa, mikä käsiteltiin suhteellisen pikaisesti, oli Beorn.

Sinänsä haltioitten roolin kasvattaminen ja Taurielin lisääminen ei haittaa minua (koska haltiat for life ja ah Legolas), mutta niiden merkitys olennaisten asioiden kannalta jäi melko vähäiseksi. Thranduil oli yllättävää kyllä ehkä viihdyttävin kaikista, häntä olisin voinut katsella pidempäänkin. Haltioiden sellit olivat myös upeat, mutta en tiedä mitä mieltä olisin Kilin ja Taurielin välille rakennetusta jutusta. Kili on suosikkini kääpiöistä, mutta jotenkin kääpiö ja haltia ei vain toimi. Legolas oli jotenkin laimea TSH:hon verrattuna, vaikka mageita temppuja taas nähtiinkin. Mutta Legolas myös haavoittui! Ei Legolasin kuulu saada naarmuakaan vaan olla voittamaton, mahtavin, nopein, ketterin ja tarkin.

Järvikaupunki oli toteutettu hienosti ja tykkäsin Bardista, mutta Kilin loukkaantuminen ja porukan jakaminen oli vähän tarpeetonta pitkitystä. No, saatiinpa sillä kivasti Tauriel Kilin vierelle. Smaugin peittoaminen jäi seuraavaan osaan, mutta mitähän sen jälkeen? Viiden armeijan taistelu mitä todennäköisimmin, joten viimeisessä osassa rytisee jatkuvalla syötöllä.

Kuten sanoin taannoin kaverilleni, tästä olisi saanut yhden hyvän sadunomaisen leffan ilman turhia pitkityksiä tai sivujuonia. Nyt tätä on laajennettu turhankin kanssa, niin että katsoja väsyy kesken leffan ja miettii vain että tarina olisi voitu kertoa ilman tuota ja tuota kohtausta.

Once upon a time (in Wonderland)

It's almost time for mid-season finale in both series, Once Upon a Time and Once Upon a Time in Wonderland. While the original series hasn't been as fascinating as previous seasons, the spin-off was a positive surprise. Trailers didn't promise much for me, but Wonderland turned out to be unexpectedly fresh and delightful.

I liked the main characters way more than I thought I would, based on the trailers and sneak peaks. Alice is a genuine young girl, but not some damsel in distress. She's determined and takes action instead of waiting men to take care of her problems. Knave is funny and a suitable partner for Alice, a little dark and sceptical.

The Queen of Hearts is fine, although I'm not sure if I like her past with Knave. Jafar and the whole Agrabah-extension is an interesting addition to Wonderland-dimension (but I'm getting tired of all the Lost-alums and there's no end to that). I'm hoping for Aladdin to make an appearance, and as a great tiger-fan, Rajah! They could make a lot of interesting plot twist with Aladdin, I'd love to see him in Wonderland.

So far the most boring character has been Cyrus the Genie. I partially don't even want Alice to reunited with him, since I think it would make the series tedious and cut Knave's screen time and at least his scenes with Alice. I wouldn't mind pairing Alice and Knave, they would be cute together, but as long as Cyrus is aboard, I don't believe the writers would do it. Well, fingers crossed.

About the original Once Upon a Time...

Season three has been a bit dull compared to seasons one and two, but not completely. Peter Pan's actor is great, although I'm not quite happy with his backstory (Rumpel's father, really??). Now that Peter is Henry/ Henry is Peter (I'm not sure which way is correct :D), Henry's actor has to upgrade his acting a great bit. So far the naive child has come quite naturally but evil Pan requires a lot more acting.

Rumpel has been in shadows almost the whole season, but Regina is wittier than ever ("I don't do rum"). I've laughed at her comments more than everyone else's together. I was positively surprised when Wendy, John and Michael appeared again, I thought the writers were done with them when Baelfire left them with the Shadow. Snow and Charming... yh, makes me wanna throw up every time they're on screen together. I would not have cried if Charming had died. Tinkerbell, as well as Peter, was not how I hoped she would be (what can I say, Disney for life and there's no changing that), but she's not that bad after all. At least she's not related to any of the other characters as about everyone else is. Nevertheless, Hook is as hot as always!

Now that Henry is "saved", what he seemingly is not, the gang will return to Storybrooke. I've missed some old characters like Red and Grumpy, but I don't think they get to live peacefully for long. A new villain is on her way (portrayed by the actress who played Charlotte on Lost) and Pan still is amongst them. Should be interesting at least.

Vain elämää

Viime syksyn Vain elämää oli niin mahtava, että odotukset uudelle kaudelle olivat ehkä kohtuuttomankin korkeat. Kun artistit julkaistiin, olin hieman pettynyt, koska edellisen kauden kattaus oli selkeästi kovempi ja tämä tuntui tosi laimealta. Kukaan artisteista ei ole koskaan ollut mikään suosikkini myöskään, vaikka joitakin useamman kuuntelun kestäviä biisejä parilta kuitenkin löytyi.

No, uskollisuudesta edelliskaudelle halusin antaa ohjelmalle mahdollisuuden ja aloin seuraamaan uutta kautta. Missään vaiheessa homma ei noussut lentoon, vaikka muutamia pilkahduksia joukkoon mahtuikin. Annan versiot olivat monessa jaksossa omaan makuuni parhaat, vaikka Jukka Pojan Lautalla olikin hämmentävän hyvä. Kaverini muotoili kauden ongelmaksi sen, että artistit olivat loppujen lopuksi liian lähellä toisiaan musiikillisesti, eivätkä oikein lähteneet tekemään biiseistä erilaisia ja omiaan (vrt. Cheek vuosi sitten, kun äijä reteesti räppää uusiksi kaiken Katri Helenasta Negativeen).

Ihmiset olivat ihan sympaattisia tälläkin kaudella. Puhemies Pauli, jota edes skeittiramppi ei pelota. Räväkkä Anna, joka myös oli niin kaupunkilainen että välillä meinasi tehdä pahaa. Juha, jolta vastoin kaikkia odotuksia lähti myös hauskaa läppää. JP oli hieman liian hippi, että olisin täysin voinut tyypistä tykätä. Maaritin asenne kaikkiin aktiviteetteihin oli ihana, ja oli hassua seurata, kuinka Annasta ja Maaritista tuli tosi läheisiä. Kauden top3 hetket ovat Maaritin "Paskat me mitään puita halaillaan! Nyt alkaa vesisota!", Juhan jumpin-oleskelu ja kun Anna törmää futismatsissa oman joukkueen Jukka Poikaan.

Summa summarum: jos viime vuonna mietin pitkään, pitäisikö minun ostaa ohjelman levyt, mutta päädyin jättämään ne kaupan hyllyyn, niin tänä vuonna olen vain vilkaissut levyjä päätä pudistaen ja marssinut ohi. Kukaan tämän kauden artisteista ei tule heittämään stadionkeikkaa koskaan, vaikka ihan sympaattisia ovatkin.

Suomifilmisuosikit

Nelosen maanantain leffa inspiroi minut miettimään suomalaisten elokuvien suosikkejani. En ole nähnyt edes murto-osaa kotimaan tuotannosta, edes Kaurismäen tuotannosta en ole osunut yhtäkään katsomaan. Aukkoja siis löytyy ja lista perustuu vain niihin, jotka olen onnistunut näkemään.

FC Venus: suomalaisista leffoista oma ehdoton ykkönen. Olen nähnyt tämän ehkä miljoona kertaa, ja silti se on yhtä hauska ja mahtava joka katsomiskerralla. Näyttelijät sopivat rooleihinsa ja juoni kulkee mukavasti. Yleensä jos leffaillassa yritetään päättää mitä katsotaan, tämä sopii kaikille.

21 tapaa pilata avioliitto: samaa sarjaa kuin FC Venus, tälläisiä leffoja Suomessa kannattaisi tehdä enemmänkin. Hulvattoman hauska, ja Armi Toivasta voisi katella enemmänki leffoissa. Ei kuitenkaan ihan yllä FC Venuksen tasolle, muttei hirveän kauaskaan jää.

Tuntematon sotilas: kirjana ihan loistava, eikä leffanakaan jää hirveän kauas (ja nimenomaan se eka versio). Tosin en koskaan näe tätä alusta loppuun, koska itsenäisyyspäivän ruoka osuu aina päällekkäin. Hahmot on tuotu valkokankaalle tosi hyvin (okei olin nähnyt leffan ennen kuin luin kirjan, ehkä johtuu osittain siitä). Joka tapauksessa tarina on tajuttoman mielenkiintoinen ja leffa on kestänyt aikaa.

Rölli ja metsänhenki: sitten päästäänkin tälle minulle hyvin rakkaalle osastolle eli lastenleffoihin. Rölli ja metsänhenki on sanalla sanoen ihana! Samuli Edelmanin biisi on jotain mahtavaa, popittelen sitä vieläkin välillä. Tässä leffassa on juuri sopivasti huumoria ja sanomaa, mikä tekee siitä uskomattoman hyvän lastenleffan.

Muumipeikko ja pyrstötähti: koska Muumilaakson tarinat on Disneyn ohella ehkä merkittävin osa lapsuuttani, pakko tämäkin on mainita, vaikkei tarkkaan ottaen olekaan kokonaan suomalaista tuotantoa. Erittäin rakas leffa, joka aikaisemmin esitettiin aina itsenäisyyspäivänä, mutta viime vuonna ei jostain syystä tullut (rotia YLE!). Tarina ja hahmot on vaan (suomalaisen) maailmanhistorian yksiä merkittävimpiä, oikein harmittaa ettei Muumeja tunneta pahemmin muissa maissa. Rovio voisi lisensoida nekin, kunhan vihaisten lintujen lento loppuu.

Heinähattu ja Vilttitossu: joo, lastenelokuvia on tullut katseltua, mutta ne on usein rutkasti parempia kuin aikuisten leffat, jos niihin on jaksettu panostaa, ja tässä on taas esimerkki sellaisesta. Tämän pohjalta on saatu melkoista sisarusläppää aikaan, mutta kaiken kaikkiaan leffa on hirveän ihana. Kukapa lapsi ei haluaisi syödä vain spagettia ja muuttaa hauskoille naapurintädeille, kun peruna tökkii.

Viikon vatsatreenit

Kävin maanantaina katsomassa elokuva The Heat ja perjantaina Millerit. Molemmat naurattivat enemmän kuin olen varmaan koskaan  nauranut leffateatterissa.

Heatissa Sandra Bullock esittää jälleen kerran FBI-agenttia. Tällä kertaa tosin sellaista, josta kukaan ei tykkää. Agentin elämä pyörii vain työn ympärillä, ja sitten hänet lähetään Bostoniin keikalle. Bostonissa paikallinen poliisi, myös hieman epäsuosittu mutta roisiakin roisimpi neiti Mullins, isketään Bullockin pariksi. Alkuun kaksikko inhoaa toisiaan, mutta alkaa vähitellen lämmetä toisilleen. Mukaan mahtuu mm. drunk dance -scene, jonka koreografian aion niiiiin opetella ja vetää seuraavalla kerralla kun pääsen tanssilattialle.

Vaikka olen aina ollut vähän epäileväinen Bullockin suhteen, aloin tykkäämään hänestä tässä leffassa. Melissa McCarthy Mullinsina oli loistava ja kaksikon kemiat toimivat juuri oikein. Sivuhenkilöistä saadaan oivaa läppää aikaiseksi, eikä loppuratkaisukaan ole ennalta-arvattava.

Millerit ei ole aivan niin roisi kuin Heat, mutta naispääosana on vanha suosikkini Jennifer Aniston. Pikkudiileri David joutuu paikkaamaan velkojaan lähtemällä hakemaan isoa huumelastia Meksikosta, ja päästäkseen rajan yli hän ottaa naapuruston stripparin (Aniston) ja pari heitteillä olevaa teiniä valeperheekseen. Matkan varrella sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta aivan kaikkein ilmiselvimpiä ratkaisuja on onnistuttu kiitettävästi välttämään. Tosin tässä arvasin loppuratkaisun osittain, vaikka ilahdutti se silti.

Molemmat leffat on käsikirjoitettu loistavalla huumorilla. Jos tahtoo nauraa, suosittelen katsomaan ne ensi tilassa.

Susijengi AUU!!

Jokusenkin vuoden nahkakuulaa pyöritelleenä pakko vähän hehkuttaa upeasti pelannutta korismaajoukkuetta. Viime kisoissa oltiin jo hyvässä vauhdissa ja tällä kertaa tahti on vielä tappavampi. Turkin kaataminen avauspelissä oli vain alkusoittoa. Ruotsi revittiin kappaleiksi kuin raajarikko peura ja Venäjän kanssa väännettiin KAKSI jatkoaikaa. Siihen vielä maailmanlistan nelosen eli Kreikan kaataminen. Huh huh.

Vaikka vanhat vastuunkantajat Rannikko ja Möttölä ovat olleet enemmän tai vähemmän sivuroolissa, on nuoremmasta kaartista noussut ratkaisijoita. Koposesta on kypsynyt loistava johtaja kentälle ja Junnu Lee on tuonut pituutta korin alle. Tosin Kotti ja Muurinen tekevät edelleen rajattomasti duunia ja ovat tärkeitä pelaajia joukkueelle. Huff, joka pelaa samaa paikkaa kuin itsellä oli tapana, on myös nostanut tasoaan. Salin, Haanpää ja Ahonen nousevat tulevaisuudessa isoihin rooleihin maajoukkueessa.

Jatkolohkoista menee neljä parasta jatkoon, eli kolmesta pelistä pari ainakin pitäisi voittaa. Suomella on tänään vastassa Kroatia, lauantaina Espanja ja maanantaina vielä Slovenia. Mikään näistä ei ole helppo vastus, mutta hyvänä päivänä kaatuu kuka tahansa. Ja pointsit muuten Ylelle siitä, että näyttää kaikki Suomen matsit.

Julkkis BB

Pysyttelin pitkään erossa koko ohjelmaformaatista, mutta viime syksynä ajauduin BB:n pariin, joten olihan tämänkin vuoden meno katsastettava. Odotusta lisäsi taloon otettujen julkkujen henkilöllisyyden spekulointi. Olin 100% varma, että joku entinen BB-kisaaja olisi ympätty mukaan. Tuotantopa yllätti eikä talossa ole ketään, joka olisi siellä aiemmin asustellut (harmi kyllä, monien vihaama Niko Saarinen olisi ollut hulvatonta katseltavaa).

Ensimmäiset fiilikset "julkkiksista" oli kyllä aika pettyneitä. On Frederik, on Andy McCoy, mutta ketä ne muut on?? Okei, Salkkari-Jaana/Tähtös-Susanna ja Missi/myös Tähtönen Sara Sieppi oli tuttuja, mutta muut... Miten joku Seiskan toimittaja on millään muotoa julkkis??? Viidakon tähtösissäkin oli parempi cast kuin Julkkis BB:ssä, vaikka sielläkin oli aika nevöhööd-porukkaa.

Tällä hetkellä suosikkini on Andy. Tyyppi vaikuttaa olevan koko ajan tuhdissa tuiterissa, mutta heittää semmosta kommenttia että meinaan välillä pudota sohvalta. Antaa pitkät kaikille ja kaikelle, eikä turhia sievistele. Pelkään vain, että lentää talosta koska ei noudata sääntöjä.

Rasittavimmaksi minun papereissa hyppäsi Claudia, joka ei pääse yli Mariannesta. Ihme hengellinen keskustelu tytön kanssa siitä, millaisena ulkomaailma tämän näkee. Get over it! Antaisi Mariannen sekoilla ja pitäisi huolen omasta julkisuuskuvastaan. Muut asukkaat ovat vielä aika hajuttomia ja mauttomia, mutta kaipa jokainen saa vuoronsa valokeilassa.

Häätöäänestyksessä on itse asiassa nyt melkein juuri ne kolme henkilöä, joita en jaksaisi katsella talossa. Claudia, Kai, jossa eniten nyppii se ettei se ole mikään julkkis, ja Frederik, jonka ego tuntuu paisuneen niin ettei jaksa edes sohvalta nousta. Kenenkään lähtöä en jäisi suremaan.