Hobitti-filmatisoinnit

Tulipa katsastettua Hobitti kakkonen tänään. Vaikka olinkin alkuun ihan fiiliksissä, kun tutut musiikit lävähtivät soimaan, niin loppujen lopuksi elokuva ei liikaa riemastusta herättänyt. Tähän väliin täytyy sanoa, että sekä TSH-trilogian että itse Hobitti-romaanin lukemisesta on useampi vuosi, joten en todellakaan muista tarkkaan miten tapahtumat etenivät niissä. Silti elokuvasta jäi tunne, että nyt mentiin kaukaa ohi.

Siinä missä ykkösessä turhalta tuntui vain loppurytinät örkkejä vastaan, niin nyt oli montaa kohtausta venytetty ihan äärirajoille. Taistelukohtaukset kestivät ties miten kauan ilman, että oikein mitään saavutettiin, ja Bilbon ja Smaugin juttuhetki polveili kuin Muumipapan muistelmat. Ainoa, mikä käsiteltiin suhteellisen pikaisesti, oli Beorn.

Sinänsä haltioitten roolin kasvattaminen ja Taurielin lisääminen ei haittaa minua (koska haltiat for life ja ah Legolas), mutta niiden merkitys olennaisten asioiden kannalta jäi melko vähäiseksi. Thranduil oli yllättävää kyllä ehkä viihdyttävin kaikista, häntä olisin voinut katsella pidempäänkin. Haltioiden sellit olivat myös upeat, mutta en tiedä mitä mieltä olisin Kilin ja Taurielin välille rakennetusta jutusta. Kili on suosikkini kääpiöistä, mutta jotenkin kääpiö ja haltia ei vain toimi. Legolas oli jotenkin laimea TSH:hon verrattuna, vaikka mageita temppuja taas nähtiinkin. Mutta Legolas myös haavoittui! Ei Legolasin kuulu saada naarmuakaan vaan olla voittamaton, mahtavin, nopein, ketterin ja tarkin.

Järvikaupunki oli toteutettu hienosti ja tykkäsin Bardista, mutta Kilin loukkaantuminen ja porukan jakaminen oli vähän tarpeetonta pitkitystä. No, saatiinpa sillä kivasti Tauriel Kilin vierelle. Smaugin peittoaminen jäi seuraavaan osaan, mutta mitähän sen jälkeen? Viiden armeijan taistelu mitä todennäköisimmin, joten viimeisessä osassa rytisee jatkuvalla syötöllä.

Kuten sanoin taannoin kaverilleni, tästä olisi saanut yhden hyvän sadunomaisen leffan ilman turhia pitkityksiä tai sivujuonia. Nyt tätä on laajennettu turhankin kanssa, niin että katsoja väsyy kesken leffan ja miettii vain että tarina olisi voitu kertoa ilman tuota ja tuota kohtausta.