Monday, August 5, 2013

Monsterit - yliopisto

Kävin tänään tuon leffan sisarusten kanssa katsomassa (jostain kumman syystä yksikään kaverini ei innostunut lähtemään mukaan). Odotukset oli varovaisen korkealla, koska Disneyn leffoista huonoimmatkin on hyviä, vaikka jatko-osat usein tuppaavat olemaan laimeampia kuin edeltäjänsä. En kyllä pettynyt, vaan lähdin leffasalista fiilikset katossa. Tuntuu uskomattomalta, että Monsterit Oy ilmestyi vuonna 2001, ja jatkoa saatiin 12 vuoden jälkeen. Minulle kyllä kelpaa, olin ihan into piukeena Toy Story 3:n ilmestyessäkin, lisää vaan jatko-osia lapsuuden suosikkileffoihin (ja niitähän on tulossakin, Finding Dory eli vapaasti suomennettuna Dorya etsimässä, Nemon jatko-osa on ilmestymässä 2015).

Itse päivän leffasta sitten. Jo pelkkä alku oli ihana ja tarjosi pienen nostalgiahetken, kun yhdessä kohtauksessa luotiin vaikutelmaa ykkösosasta. Ja pikku-Masi on tosi suloinen!

Tykkäsin asetelmasta, ettei Masi ja Tare olleetkaan kavereita heti kättelyssä vaan melkein vihamiehiä. Cooli ja huoleton Tare oli huvittava, ja jollain lailla sopi hahmolle, josta myöhemmin tuli kaupungin ykköskammotus.

Juoni ei ollut maailman nerokkain ja muut hahmot jäivät vähän tekemällä tehdyn oloisiksi. Etenkin Outo Kappa (en tiedä miten toi oikeesti kirjotetaan) ja sen jäsenet tuntuivat olevan vain naurattamista varten. Olisin itse käsikirjoittajana tehnyt erilaisia ratkaisuja, ottanut Räähkän isompaan osaan ja jättänyt Outo Kapan vain marginaaliseksi. Loppuratkaisuunkaan en ollut tyytyväinen, loisteliaalle Tarmo Karvaselle ei minusta sopinut aloittaa postimiehenä. Olisin itse heittänyt Masin ja Taren Pelko Tekkiin (joo, kirjotusasu ei välttämättä ole toi) tavallaan aloittamaan alusta ja valmistumaan sieltä kammotuksiksi.

Muuten kuin juonellisesti leffa oli mainio, huumori nauratti riittävästi ja Pixarin animaatio oli silmiä hivelevää. Taren hiuskiehkura ja etenkin tanssimuuvit opiskelijabileissä olivat hulvattomat, niitä muuveja on pakko kokeilla kun seuraavan kerran pääsen tanssilattialle. Ja vilahtihan Raisa Roisi, Reisaava Rakkaanikin pikaisesti ruudussa.


No comments:

Post a Comment