Kävin maanantaina katsomassa elokuva The Heat ja perjantaina Millerit. Molemmat naurattivat enemmän kuin olen varmaan koskaan nauranut leffateatterissa.
Heatissa Sandra Bullock esittää jälleen kerran FBI-agenttia. Tällä kertaa tosin sellaista, josta kukaan ei tykkää. Agentin elämä pyörii vain työn ympärillä, ja sitten hänet lähetään Bostoniin keikalle. Bostonissa paikallinen poliisi, myös hieman epäsuosittu mutta roisiakin roisimpi neiti Mullins, isketään Bullockin pariksi. Alkuun kaksikko inhoaa toisiaan, mutta alkaa vähitellen lämmetä toisilleen. Mukaan mahtuu mm. drunk dance -scene, jonka koreografian aion niiiiin opetella ja vetää seuraavalla kerralla kun pääsen tanssilattialle.
Vaikka olen aina ollut vähän epäileväinen Bullockin suhteen, aloin tykkäämään hänestä tässä leffassa. Melissa McCarthy Mullinsina oli loistava ja kaksikon kemiat toimivat juuri oikein. Sivuhenkilöistä saadaan oivaa läppää aikaiseksi, eikä loppuratkaisukaan ole ennalta-arvattava.
Millerit ei ole aivan niin roisi kuin Heat, mutta naispääosana on vanha suosikkini Jennifer Aniston. Pikkudiileri David joutuu paikkaamaan velkojaan lähtemällä hakemaan isoa huumelastia Meksikosta, ja päästäkseen rajan yli hän ottaa naapuruston stripparin (Aniston) ja pari heitteillä olevaa teiniä valeperheekseen. Matkan varrella sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta aivan kaikkein ilmiselvimpiä ratkaisuja on onnistuttu kiitettävästi välttämään. Tosin tässä arvasin loppuratkaisun osittain, vaikka ilahdutti se silti.
Molemmat leffat on käsikirjoitettu loistavalla huumorilla. Jos tahtoo nauraa, suosittelen katsomaan ne ensi tilassa.
Sunday, September 29, 2013
Thursday, September 12, 2013
Susijengi AUU!!
Jokusenkin vuoden nahkakuulaa pyöritelleenä pakko vähän hehkuttaa upeasti pelannutta korismaajoukkuetta. Viime kisoissa oltiin jo hyvässä vauhdissa ja tällä kertaa tahti on vielä tappavampi. Turkin kaataminen avauspelissä oli vain alkusoittoa. Ruotsi revittiin kappaleiksi kuin raajarikko peura ja Venäjän kanssa väännettiin KAKSI jatkoaikaa. Siihen vielä maailmanlistan nelosen eli Kreikan kaataminen. Huh huh.
Vaikka vanhat vastuunkantajat Rannikko ja Möttölä ovat olleet enemmän tai vähemmän sivuroolissa, on nuoremmasta kaartista noussut ratkaisijoita. Koposesta on kypsynyt loistava johtaja kentälle ja Junnu Lee on tuonut pituutta korin alle. Tosin Kotti ja Muurinen tekevät edelleen rajattomasti duunia ja ovat tärkeitä pelaajia joukkueelle. Huff, joka pelaa samaa paikkaa kuin itsellä oli tapana, on myös nostanut tasoaan. Salin, Haanpää ja Ahonen nousevat tulevaisuudessa isoihin rooleihin maajoukkueessa.
Jatkolohkoista menee neljä parasta jatkoon, eli kolmesta pelistä pari ainakin pitäisi voittaa. Suomella on tänään vastassa Kroatia, lauantaina Espanja ja maanantaina vielä Slovenia. Mikään näistä ei ole helppo vastus, mutta hyvänä päivänä kaatuu kuka tahansa. Ja pointsit muuten Ylelle siitä, että näyttää kaikki Suomen matsit.
Friday, September 6, 2013
Julkkis BB
Pysyttelin pitkään erossa koko ohjelmaformaatista, mutta viime syksynä ajauduin BB:n pariin, joten olihan tämänkin vuoden meno katsastettava. Odotusta lisäsi taloon otettujen julkkujen henkilöllisyyden spekulointi. Olin 100% varma, että joku entinen BB-kisaaja olisi ympätty mukaan. Tuotantopa yllätti eikä talossa ole ketään, joka olisi siellä aiemmin asustellut (harmi kyllä, monien vihaama Niko Saarinen olisi ollut hulvatonta katseltavaa).
Ensimmäiset fiilikset "julkkiksista" oli kyllä aika pettyneitä. On Frederik, on Andy McCoy, mutta ketä ne muut on?? Okei, Salkkari-Jaana/Tähtös-Susanna ja Missi/myös Tähtönen Sara Sieppi oli tuttuja, mutta muut... Miten joku Seiskan toimittaja on millään muotoa julkkis??? Viidakon tähtösissäkin oli parempi cast kuin Julkkis BB:ssä, vaikka sielläkin oli aika nevöhööd-porukkaa.
Tällä hetkellä suosikkini on Andy. Tyyppi vaikuttaa olevan koko ajan tuhdissa tuiterissa, mutta heittää semmosta kommenttia että meinaan välillä pudota sohvalta. Antaa pitkät kaikille ja kaikelle, eikä turhia sievistele. Pelkään vain, että lentää talosta koska ei noudata sääntöjä.
Rasittavimmaksi minun papereissa hyppäsi Claudia, joka ei pääse yli Mariannesta. Ihme hengellinen keskustelu tytön kanssa siitä, millaisena ulkomaailma tämän näkee. Get over it! Antaisi Mariannen sekoilla ja pitäisi huolen omasta julkisuuskuvastaan. Muut asukkaat ovat vielä aika hajuttomia ja mauttomia, mutta kaipa jokainen saa vuoronsa valokeilassa.
Häätöäänestyksessä on itse asiassa nyt melkein juuri ne kolme henkilöä, joita en jaksaisi katsella talossa. Claudia, Kai, jossa eniten nyppii se ettei se ole mikään julkkis, ja Frederik, jonka ego tuntuu paisuneen niin ettei jaksa edes sohvalta nousta. Kenenkään lähtöä en jäisi suremaan.

Friday, August 30, 2013
Syksyn sarjat
Parasta syksyn tulemisessa on se, että kaikki sarjat palaavat tauolta ja voi taas huolettomasti viettää tummuvat illat kotona ruutua toljottamassa. Koko joukko ihania suosikkejani alkaa kuukauden sisään!
Uusi päivä: alkoi jo maanantaina ja aloitti tämän syksyn rutiinien tulemisen. Ensimmäinen viikko tosin oli melko laimea, 90% ruutuajasta tuntui menevän Haavistoille. Olin myös unohtanut jotkut meneillään olleet juonikuviot, joita en voi sietää (Otso&Mirja, yäh). Toivottavasti syksyn mittaan suosikkihahmoni Elina, Karri ja Tuija saavat paljon tilaa ja kivoja juonikuvioita ja muut tylsimykset sitten vastaavasti vähemmän.
Good wife (2.9.): tätä on odotettu! Kaverini kanssa joku vuosi varmaan silloin tällöin pohdittu, koska tätä taas aletaan näyttää. Näyttelijöiltään yksi parhaista sarjoista ja uudella kaudella mukaan saadaan vielä lisää huippuja ja vanha suosikkini Tehiksestä. Voisiko parempaa maanantai-iltaa olla :D
Geordie Shore (8.9.): Sisällöltään melkoisen tyhjä, mutta ihmiset on sitäkin riemastuttavampia. Volcano-Vicky, Sophie to the rescue, Charlotte & Gary... Jayta kaipaan, uudet pojat ei hirveästi viime kaudella sytyttäneet, mutta Jamesin aikuistuminen oli virkistävää. Saa nähdä mitä uusi kausi tuo tullessaan.
Salkkarit (9.9.): Repeilen jo kun ajattelen Salkkareita. Sarjassa ei ole ollut päätä eikä häntää vuosiin, mutta silti sitä on pakko katsoa. Juonen järjettömyyksistä ja hahmojen reploista on revitty monet naurut, ja syksyn avausjakson clippien perusteella meno jatkuu samanlaisena (ihmissyöntiä...). Mutta Ulla ja Camilla tekee paluun!! Saa nähdä mitä tämä tehokaksikko tuo tullessaan, jo pelkästään heidän takiaan aion joka ilta istua kotona puoli kahdeksan.
Survivor: Blood vs Water (18.9.): Jenkkilässä alkaa jo sarjan 27. kausi, missä vanhat kilpailijat pelaavat läheisiään vastaan. Etukäteen palaavat kilpailijat eivät ole mitenkään erityisen kiinnostavia, joukossa on vain pari jotka oikeasti haluan nähdä kilpailemassa uudestaan. Silti Selviytyjät on aina Selviytyjät, ja onhan mukana Jeff Probst!
Mentalist (29.9.): Jenkkitahtiin mennään, nyt alkamassa kuudes tuottari ja Red John-epäillyt on rajattu seitsemään. Sarjaa on venytetty jo melkoisesti, RJ:n henkilöllisyys olisi voitu paljastaa jo edellisellä kaudella ja tällä kaudella keskityttäisiin vain takaa-ajoon. Ilmeisesti tämäkään kausi ei jää viimeiseksi, vaikka olisin toivonut, että homma olisi osattu taputella ajoissa.
Revenge (29.9.): Seuraan tätäkin jenkkien tahtiin, ja tällekin on käymässä vähän samoin kuin Mentalistille. Juttu paisuu Emilyn käsissä kuin pullataikina, eikä koston saavuttaminen tunnu etenevän pätkän vertaa. Silti loistosarja, koukuttavan jännittävä.
Once upon a time (29.9.): vielä yksi sarja samalle päivälle, tulee mahtimaanantai kun koulun jälkeen tulen katsomaan näitä. Tässä juoni voi heilahtaa ihan mihin suuntaan tahansa, ja se käy silti järkeen (Lumotun metsän logiikalla ainakin). Jännintä on nähdä, mitä uusia satuhahmoja uusi kausi tuo tullessaan.
Vain elämää (4.10.): Eka kausi ylitti kaikki odotukseni (kiitos mutsille ja faijalle, joiden ansiosta yleensäkään osuin katsomaan). Toisella kaudella mukana ei ole ehkä niin loistokkaita artisteja, mutta uskoisin näidenkin osaavan tehdä listahitticovereita toistensa biiseistä.

Saturday, August 17, 2013
Yleisurheilun MM 2013
Jalkapallon arvokisoista saa nauttia vain joka toinen kesä, mutta onneksi penkkiurheilijoille on tarjolla hyviä vaihtoehtoja. Olen joskus ollut suorastaan fanaattinen penkkiurheilija ja tiiraillut kisat kuin kisat läpi ensimmäisistä päivistä viimeisiin asiantuntijoiden kokoaviin lausuntoihin asti, mutta nyt onnistuin jotenkin unohtamaan täysin Moskovan kisat (asiaan voi toki vaikuttaa myös se, etten ole jaksanut kesän aikana seurata juuri mitään uutisportaalia).
Telkkarin ääreen en ole kerennyt kuin vasta tänään, koska olihan miesten keihään finaali pakko nähdä. Olen Ylen kisasivuilta yrittänyt seurailla suomalaisten tuloksia, mutta eipä niissä hirveästi ole ollut kehumista. Nezirin tämän päiväinen juoksu ja Suomen ennätys oli kyllä hieno suoritus, toivottavasti homma jatkuu samanlaisena ja 13 sekunnin alitus nähdään vielä tänä syksynä. Pitkämäen hopea oli myös ihan kiva, mutta kultakin oli niin lähellä!
Mitä olen muiden kuin suomalaisten tuloksia kuullut, venäläisillä tuntuu kulkevan julmetun lujaa. Skeptinen kun olen, odottelen vain koska ensimmäinen käry käy ja douppaajia alkaa ilmaantua kuin sieniä sateella. Kotikisat tai ei, edes kotiyleisö ei voi siivittää noin nätteihin tilastoihin.

Monday, August 5, 2013
Monsterit - yliopisto
Kävin tänään tuon leffan sisarusten kanssa katsomassa (jostain kumman syystä yksikään kaverini ei innostunut lähtemään mukaan). Odotukset oli varovaisen korkealla, koska Disneyn leffoista huonoimmatkin on hyviä, vaikka jatko-osat usein tuppaavat olemaan laimeampia kuin edeltäjänsä. En kyllä pettynyt, vaan lähdin leffasalista fiilikset katossa. Tuntuu uskomattomalta, että Monsterit Oy ilmestyi vuonna 2001, ja jatkoa saatiin 12 vuoden jälkeen. Minulle kyllä kelpaa, olin ihan into piukeena Toy Story 3:n ilmestyessäkin, lisää vaan jatko-osia lapsuuden suosikkileffoihin (ja niitähän on tulossakin, Finding Dory eli vapaasti suomennettuna Dorya etsimässä, Nemon jatko-osa on ilmestymässä 2015).
Itse päivän leffasta sitten. Jo pelkkä alku oli ihana ja tarjosi pienen nostalgiahetken, kun yhdessä kohtauksessa luotiin vaikutelmaa ykkösosasta. Ja pikku-Masi on tosi suloinen!
Tykkäsin asetelmasta, ettei Masi ja Tare olleetkaan kavereita heti kättelyssä vaan melkein vihamiehiä. Cooli ja huoleton Tare oli huvittava, ja jollain lailla sopi hahmolle, josta myöhemmin tuli kaupungin ykköskammotus.
Juoni ei ollut maailman nerokkain ja muut hahmot jäivät vähän tekemällä tehdyn oloisiksi. Etenkin Outo Kappa (en tiedä miten toi oikeesti kirjotetaan) ja sen jäsenet tuntuivat olevan vain naurattamista varten. Olisin itse käsikirjoittajana tehnyt erilaisia ratkaisuja, ottanut Räähkän isompaan osaan ja jättänyt Outo Kapan vain marginaaliseksi. Loppuratkaisuunkaan en ollut tyytyväinen, loisteliaalle Tarmo Karvaselle ei minusta sopinut aloittaa postimiehenä. Olisin itse heittänyt Masin ja Taren Pelko Tekkiin (joo, kirjotusasu ei välttämättä ole toi) tavallaan aloittamaan alusta ja valmistumaan sieltä kammotuksiksi.
Muuten kuin juonellisesti leffa oli mainio, huumori nauratti riittävästi ja Pixarin animaatio oli silmiä hivelevää. Taren hiuskiehkura ja etenkin tanssimuuvit opiskelijabileissä olivat hulvattomat, niitä muuveja on pakko kokeilla kun seuraavan kerran pääsen tanssilattialle. Ja vilahtihan Raisa Roisi, Reisaava Rakkaanikin pikaisesti ruudussa.

Friday, August 2, 2013
To Watch -lista
Minulla on lista sarjoista, jotka minun pitäisi joko katsoa läpi tai katsoa loppuun/ siihen asti, mitä siitä on ilmestynyt. Vuoden sisään on tullut kahlattua Täykkärit, Tehis, Kosto, Olipa kerran, Kelmien kerho, Lost ja Gossip Girl nyt ainakin, mutta onneksi maailmasta ei sarjat lopu kesken. Tässä nyt tämänhetkinen lista sekalaisessa järjestyksessä:
Office: suositeltiin minulle, tietääkseni melko kuuluisa ja tykätty komediasarja, mutta kausia on ilmestynyt niin paljon jo etten ihan heti ota näin isoa projektia työn alle.
Breaking Bad: myös suositeltu, mitä olen nopeita selostuksia lukenut niin voisi olla ihan jännä, mutta tätäkin on tehty jo viisi tuottaria.
Parks ans Recreation: tämäkin suosittelujen perusteella listalla, komediaa, tästäkin viisi tuottaria ulkona, joten saa odottaa.
Koko totuus: Maikkari alkoi näyttää tätä nyt kesällä, mutta en jaksanut/ehtinyt alkaa seuraamaan. Sarja lakkautettiin Jenkeissä 13 jakson jälkeen, mutta koska pääosassa on vanha Tehis-suosikkini Maura Tierney, olisin kiinnostunut joskus vilkaisemaan sarjaa.
Good Wife: Neloselta on kestänyt ikuisuus jatkaa sarjan näyttämistä (minä ja yksi kaverini ollaan kihistelty sitä jo varmaan vuosi tai pari), joten pakko varmaan omaan tahtiin katsoa. Sarja on henkilöiltään loistava, mutta jotenkin Nelonen on sorsinut tätä, pätkinyt tuottareita ja infonnut huonosti ja vaikka mitä muuta ikävää (tähän väliin voisin sanoa muutaman sanasen eri kanavien nettisivuista, Nelosen ja Subin sivuilta on turha edes yrittää löytää kunnon infoa mistään ohjelmista ja Maikkarikin mennyt huonompaan suuntaan). Plussana tälle sarjalle Maura Tierney vierailee parissa jaksossa.
Game of Thrones: tämä minua kiinnostaa tällä hetkellä ehkä eniten, mutta tahdon lukea kirjat ennen kuin alan katsomaan tätä (luen aina kirjan ennen kuin katson leffan, koska tahdon pitää lukukokemuksen tuoreena), joten ihan heti en pääse tämän kimppuun, kun menen vasta toisessa kirjassa.
Robin Hood: Yle pyöritti joskus tämän kakkoskautta jatkuvasti, mutta ykköstä jouduin katsomaan netistä, enkä jostain syystä koskaan päässy loppuun asti. Sarjasta on kolmaskin kausi, mutta koska Marian kuoli kakkoskauden lopussa, en välttämättä edes tahdo katsoa kolmosta. Ykkönen pitäisi katsoa loppuun.
Merlin: seurasin tämän ykkös- ja kakkoskaudet Subilta, mutta sitten into lopahti (lähinnä koska joka näyttelijässä jokin häiritsi minua ja "erikoistehosteet" ovat suoraan sanottuna heikkoja). Jos joskus jaksaisin, voisin tämänkin kahlata läpi.
How I met your mother: tosi monet ovat kehuneet tätä, ja olen joskus saattanut osua telkkarin ääreen kun tämä on tullut, mutten koskaan alkanut seuraamaan. Ne pätkät mitä olen nähnyt eivät ole vakuuttaneet, mutta aion antaa tälle mahdollisuuden joskus hamassa tulevaisuudessa.

Subscribe to:
Posts (Atom)