Hobitti-filmatisoinnit

Tulipa katsastettua Hobitti kakkonen tänään. Vaikka olinkin alkuun ihan fiiliksissä, kun tutut musiikit lävähtivät soimaan, niin loppujen lopuksi elokuva ei liikaa riemastusta herättänyt. Tähän väliin täytyy sanoa, että sekä TSH-trilogian että itse Hobitti-romaanin lukemisesta on useampi vuosi, joten en todellakaan muista tarkkaan miten tapahtumat etenivät niissä. Silti elokuvasta jäi tunne, että nyt mentiin kaukaa ohi.

Siinä missä ykkösessä turhalta tuntui vain loppurytinät örkkejä vastaan, niin nyt oli montaa kohtausta venytetty ihan äärirajoille. Taistelukohtaukset kestivät ties miten kauan ilman, että oikein mitään saavutettiin, ja Bilbon ja Smaugin juttuhetki polveili kuin Muumipapan muistelmat. Ainoa, mikä käsiteltiin suhteellisen pikaisesti, oli Beorn.

Sinänsä haltioitten roolin kasvattaminen ja Taurielin lisääminen ei haittaa minua (koska haltiat for life ja ah Legolas), mutta niiden merkitys olennaisten asioiden kannalta jäi melko vähäiseksi. Thranduil oli yllättävää kyllä ehkä viihdyttävin kaikista, häntä olisin voinut katsella pidempäänkin. Haltioiden sellit olivat myös upeat, mutta en tiedä mitä mieltä olisin Kilin ja Taurielin välille rakennetusta jutusta. Kili on suosikkini kääpiöistä, mutta jotenkin kääpiö ja haltia ei vain toimi. Legolas oli jotenkin laimea TSH:hon verrattuna, vaikka mageita temppuja taas nähtiinkin. Mutta Legolas myös haavoittui! Ei Legolasin kuulu saada naarmuakaan vaan olla voittamaton, mahtavin, nopein, ketterin ja tarkin.

Järvikaupunki oli toteutettu hienosti ja tykkäsin Bardista, mutta Kilin loukkaantuminen ja porukan jakaminen oli vähän tarpeetonta pitkitystä. No, saatiinpa sillä kivasti Tauriel Kilin vierelle. Smaugin peittoaminen jäi seuraavaan osaan, mutta mitähän sen jälkeen? Viiden armeijan taistelu mitä todennäköisimmin, joten viimeisessä osassa rytisee jatkuvalla syötöllä.

Kuten sanoin taannoin kaverilleni, tästä olisi saanut yhden hyvän sadunomaisen leffan ilman turhia pitkityksiä tai sivujuonia. Nyt tätä on laajennettu turhankin kanssa, niin että katsoja väsyy kesken leffan ja miettii vain että tarina olisi voitu kertoa ilman tuota ja tuota kohtausta.

Must see -leffat syksy 2013

Syksyllä ilmestyy aimo kasa leffoja, jotka on ihan pakko käydä kattomassa valkokankaalta, ja tässä nyt pientä listaa niistä.

Monsterit yliopisto (ensi-ilta 2.8.): tämä on teattereissa jo ihan kohta! Kuinka paljon pienempänä tulikaan kelailtua serkun Monsterit Oy -kasettia (VHS-kasettia, mitä nostalgiaa), ja kuinka mahti leffa se oli! Jatko-osa on ehdoton nähtävä, Pixar ja Disney on niin parhautta lastenleffoissa ettei lapsuus olis ollu mitään ilman niitä.

Percy Jackson: Hirviöidenmeri (16.8.): Eka osa oli täydellinen fiasko, eikä trailerien perusteella tämäkään vielä mitään Oscar-matskua ole, mutta ehkä vähän parempaan suuntaan ollaan menty. Olen eri mieltä monien ratkaisujen kanssa, mm. päähenkilöitten iän. Miksei voitu noudattaa kirjojen juonta ja ottaa 12v. näyttelijöitä? Joo, lapsinäyttelijöitä koskee tiukemmat säädökset ja lait, mutta onnistuihan se esimerkiksi ekoissa Pottereissa briljantisti. Joka tapauksessa, koska kirjoina nämä on loistavia, täytyy leffakin käydä katsastamassa.

Nälkäpeli: Vihan liekit (22.11.): Kirjat on järkyttävän koukuttavia, eka leffa oli onnistunut filmatisointi, joten tokaltakin on lupa odottaa suuria. Koko perustarina on kiinnostava, ja tykkäsin Jennifer Lawrencesta ja Josh Hutchersonista, mutta paras on kyllä Haymitch, oli kyse sitten kirjasta tai leffasta. Mutta tätä täytyy odottaa marraskuuhun asti, miten tuskaista!

Hobitti: Smaugin autioittama maa (13.12.): Sellaisena 10-vuotiaana Tarut oli kovin juttu ikinä, ja nyt kun Hobitit kymmenen vuoden jälkeen tehtiin, olinko edes fiiliksissä. Ekassa Hobitissa olin myyty jo siinä vaiheessa kun Frodo tuli ruutuun (enkä ollut mikään Frodon kannattaja, päin vastoin), ja koko leffa oli lähes täydellinen. Tokaa varten odotuksen on entistä korkeammat, kun mukana on taas Legolas (!!!!!!) ja muutenkin haltioita näkyy ainakin trailerin perusteella ihanan paljon. Jännää myös nähdä, miten Lostin hurmaava murhaaja Evangeline Lilly onnistuu haltiana. Ja vielä punapäisenä haltiana, mitä en kirjoja lukiessani tai alkuperäistä leffatrilogiaa (huh, tulipa Star Wars -nörttimäinen ilmaus) katsoessani ole osannut edes kuvitella. Jotenkin olen aina nähnyt haltiat joko vaaleina niin kuin Legolas, Galadriel ja kumppanit, tai tummina, kuten Elrond ja Arwen. No kuitenkin, tämä kruunaa vuoden, toivottavasti ei petä odotuksia vaan lunastaa lupaukset.