Vaikka Viidakon tähtöset ei ehkä nouse Selviytyjien tasolle konseptissaan ja kilpailijat ovat toinen toistaan tuntemattomampia B-luokan julkkiksia, onnistuu ohjelma viihdyttämään ainakin minua. Kolme kautta on näytetty, niistä kahta olen seurannut alusta loppuun, ja molemmista olen nauttinut.
On aina yhtä mielenkiintoista nähdä, kuinka tähtöset selviävät viidakkohaasteista. Välillä joku, jonka on leimannut etukäteen totaalihienohelmaksi yllättää ja toisinaan taas joku kovemmista pelureista sortuu jonkin "vähäisemmän" esteen edessä. Syömiskisat ja ötököitten tai käärmeitten kanssa kun joudutaan tekemisiin, paljastuu yleensä ihmisten todelliset karvat.
Missit ovat kautta linjan näyttäneet, että heillä riittää luonnetta taistella tehtävässä kuin tehtävässä. Nyt päättyneellä kaudella tosin DJ:t veivät niukasti. Olin koko kauden oikeastaan Timanttien puolella, jostain syystä ajaudun aina kannattamaan altavastaajaa. En jaksanut Tiaa tai etenkään Sannaa hetken vertaa, mutta Suvin ja Amandan menestystä toivoin. Toisaalta minulla ei ollut suuremmin mitään Villikissoja vastaan (paitsi pyörittelin silmiä aina kun Johanna kieltäytyi suorittamasta tehtävää). Repesin nauruun siinä vaiheessa kun Sanna äänestettiin ulos Timanteista, mutta hänet heivattiinkin täydentämään Villikissojen rivejä. Kilpailijoiden ilmeet olivat sanoinkuvaamattomia.
Uskon ja luotan että Tähtösistä nähdään lisää kausia, ja älyttömästi toivoisin NRJ:n Tuijan ja Lauran pääsevän kisaamaan viidakkoon. Siinä riittäisi juttua, eikä pienet vastoinkäymiset hetkauttaisi.
Ohjelmakartan toiselta laidalta muutama kommentti juuri ilmoitetuista Vain elämää -osallistujista. Ensi syksynä ohjelmassa nähdään siis Elastinen, Jenni Vartiainen, Samuli Edelmann, Paula Koivuniemi, Paula Vesala, Toni Wirtanen ja Vesa-Matti Loiri. Viime kaudella mentiin vähän alaspäin ensimmäisen kauden supermenestyksestä, mutta tulevalta kaudelta on taas lupa odottaa paljon. Räpin taipuminen iskelmätähtien suussa on varmasti kuulemisen arvoista, samoin on mielenkiintoista nähdä mitä Elastinen tekee kanssaosallistujiensa kappaleille. Toni Wirtasen toivon jytisyttävän Hirvensalmea armottomasti ;)