Kävinpä kaverin kanssa katsomassa tämän Disneyn uusimman animaation. Siinä oli paljon hyvää ja paikoitellen loisto-oivalluksia, mutta päällimäinen fiilis oli sama kuin Kaksin karkuteillä -leffasta: ei tässä nyt ihan kuolematonta klassikkoa ole saatu kasaan. Tosin olen elänyt lapsuuteni ysärillä Disneyn kulta-aikana (Leijonakuningas, tarvitseeko enempää sanoakaan), joten vertaan kaikkia Disneyn leffoja sen ajan tuotoksiin ja rimahan on silloin taivaissa.
Frozenissa henkilöt olivat mielestäni parempia kuin Kaksin karkuteillä -leffassa. Tosin molempien hahmogallerioissa on yhtäläisyyksiä: on vähän levoton prinsessa ja melkein ihmismäinen eläin (Sven-poro & Maximus-heppa). Kristoffin hahmo oli hauska, mutta siitä olisi voitu tehdä vielä parempi korostamalla sellaista hämäläistyyppistä rauhallisuutta, mitä hahmosta vähän huokui. Höpöttäviä hahmoja on kaikki elokuvat pullollaan, mutta vähäsanaisia, sympaattisia mahtuisi joukkoon.
Huumori oli leffassa kohdillaan, hekottelin ääneen useammankin kohtauksen aikana. Leffan teemaa, eli sisarusten välistä suhdetta taas olisin kaivannut korostettavan enemmän. Heidän olisi pitänyt yhdistää voimansa ja löytää ratkaisu yhdessä eikä hylätä toisiaan. Samoin olin vähän pettynyt loppuratkaisuun ja paritukseen, koska siinä vaiheessa kun Kristoff sanoo rakastavansa jäätä Elsan jääpalatsin juurella, aloin toivoa Kristoffin ja Elsan saavan toisensa, mutta ehei. Olen silti sitä mieltä, että he kuuluisivat yhteen.
Lauluja leffassa oli paljon, mikä tuntuu olevan Disneyn nykyinen linjakin. Joka toisen vuorosanan jälkeen luritellaan joku biisi niin, että minulla alkoi kaikki se kiekuminen jo tulla korvista. Ei sen puoleen, biiseissä, niin kuin leffassa kokonaisuutena, oli paljon hyvää, mutta niistä puuttui se jokin viime silaus. Miljöö ja aloitusmusiikki oli norjalaisvaikutteista, joten minusta sitä olisi voinut viedä pidemmälle ihan kaikkiin biiseihin. Nyt laulut jäivät vähän yhdentekeviksi pop-veisuiksi. Ei se minua silti estänyt kuluttamasta leffan soundtrackia melkein puhki Spotifyssa.
